Veneemme Visit Finlandin kastoi kipparimme Olly Osbornen tuore vaimo Lucy ja mukana oli Matkailun Edistämiskeskuksen johtaja Jaakko Lehtonen. Hieno tilaisuus jonka jälkeen käytiin purjehduksella Southamptonin lahdella kokeilemassa veneen kulkua. Olisi pitänyt kokeilla kaikkia purjevarustuksia, sillä pari varustelupuutetta havaittiin lopuksi vasta selällä kun niitä olisi tarvittu. Kaikkea kun ei millään pysty etukäteen näköjään valmistelemaan.
Viimeisten päivien ohjelmaan ennen lähtöä kuuluivat yhteiset tiedotustilaisuudet ja omat miehistökokoukset sekä ystävien ja perheiden vierailut. Väkeä lappoi veneissä koko ajan . Heitin tippa silmässä silloin kotiväelle hyvästit, soittaminen oli vaikeaa ja tekstiviestinkin kirjoittaminenkin nosti tunteet pintaan. Seuraavat 5 kuukautta ollaan poissa ja yhteyttäkin saa kunnolla vain pysähdyspaikoissa.
Viimeisenä aamuna heräsin hyvin nukutun yön jälkeen hiljaisessa satamassa. Tunnin sisään kuitenkin kaikki muuttui ja yleinen hulina alkoi. Kävin satamatorilla jakamassa viimeiset tänne varatut Sisu-pastillit ja Suomi-oppaat. Navigaattorimme Tomin kanssa olimme ladanneet säätietokartat mukaan ja niitä vielä lähdön hetkellä puntaroitiin. Joukkueet esiteltiin lavalla ja meidän joukkueemme joulupukki sai tietenkin ansaitun huomion. Veneemme onkin ”Joulupukkivene” ja sen vahtien nimet ovat ”Pukki” ja ”Poro”, itse kuulun porovahtiin toimien sen varavahtipäällikkönä. Sen jälkeen marssittiin veneille, veneet ja miehistöt siunattiin matkalle tunteikkaassa mutta koruttoman yksinkertaisessa tilaisuudessa. Köydet irti ja matkaan. Kansaa oli vilkuttamassa rannat mustanaan ja paraatiin sekä itse lähtöön osallistui satoja saattoveneitä. Oli melkoisen mahtavaa ajaa muodostelmassa saattoveneet molemmilla puolin ja takana laivaston helikoptereiden tukialus HMS Illustrious. Lääkärimme Carter kertoi pelanneensa rugbyottelua 60.000 katsojan edessä ja samalta tuntui kuulemma nytkin.
Kipparimme Oly on itse rauhallisuus. Hän ottaa tilanteet maltilla, puntaroi vaihtoehdot, antaa ohjeet tavallisella puheäänellä eikä tunnu hermostuvan mistään. Tuo tunne tuntuu tarttuvan miehistöönkin ja sen huomaa mm. öisestä keskustelusta kannella; ikään kuin herättäisimme nukkujat jos puhuisimme kovempaa.
Luulin että päiväntasaajan tyyni vyöhyke sijaitsee nimensä mukaisesti siellä, mutta se on tainnutkin ilmastonmuutoksen myötä siirtyä Englannin Kanaaliin. Ensimmäisen illan jälkeen tuulet tyyntyivät ja yöllä menetimme väliin jopa kokonaan ohjattavuuden. Välillä tuuli vei meitä mukavasti 8 solmun vauhtia mutta välillä jouduttiin ankkuroimaan ettei vuorovesi olisi vienyt väärään suuntaan.
Purjevaihtoja teimme ihan urakalla, jotta eri kombinaatioilla saataisiin paras vauhti. Alun puolivälin sijoituksemme parani hiljaisissa tuulissa ja johdimme useaan otteeseen kisaa. Seuraamme toisiamme tarkasti sähköisin AIS-laittein ja voi että tuntuu mukavalta jättää kilpakumppani taakse. On tässä sen verran kisan makua vaikkei ihan veren maku suussa mennäkkään.. Yöllä pidämme 4 tunnin vahteja ja päivällä on 6 tunnin vuorot jolloin yövuorot vaihtuvat joka yö erilaisiksi.
Biskajan lahdella keli sitten muuttui. Atlantilta lähestyvän rintaman edellä tuulilukemat eivät vielä myrskyrajalle nousseet mutta kyllä aallokko melkoisesti 46 tonnista venettämme heilutteli. Osa miehistöstä sairasti meritautia ja me loput pidimme venettä liikkeessä vastatuuleen luovien. Koputan puuta kun tähän asti olen aika hyvin merisairaudesta selvinnyt.
Syntymäpäivääni merellä juhlistettiin ainoastaan suklaapatukalla tuona sateisena ja tuulisena päivänä mutta asia korjaantui seuraavana aurinkoisena päivänä kunnon suklaakakun myötä. Parasta oli kuitenkin nähdä molempina päivinä hymyilevät naamat ympärillä. Yhteenhitsautuva miehistö ei olosuhteita valittanut vaan punnersi eteenpäin. Melkoisen monta erilaista syntymäpäivää olen veneellä viettänyt ja kyllä tämä päivä sinne kärkijoukkoon kiilaa.
Portugalin rannalta Capo Finisterren jälkeen otimme reittivalinnaksemme suoran reitin Madeiralle. Siihen asti olimme olleet lähes koko ajan johdossa mutta GoldCoast Australia otti itäisemmän reitin, sai paremmat tuulet ja painui väkisin ohitsemme. Kaksi viimeistä päivää saimme purjehtia loistavassa purjehdussäässä, parempaa ei juuri voinut hakea. Lämmin meri, lämmin aurinkoinen ilma, myötäistä pohjoistuulta 10-15 m/s ja spinaakkeriajoa kasvavassa myötäaallokossa.
Madeiralle saavuimme illansuussa luovien pari viimeistä mailia maalilinjalle ylisuurin purjein mutta saivatpahan kuvaajat kunnon kuvaa kun ei meinannut reelingillä edes pysyä menossa mukana.
Näin kuvailin tuntoja matkan varrelta
”Vahtivuoron vaihto!” kuuluu käskevä ääni gheton (makuutilamme) ovelta klo 2:40. Herään sikeästä unesta enkä alkuun edes hahmota missä olen. Kömmin yläpunkalta alas ja alan pukea sadeasua, saappaita, suojuksia ja pelastusliiviä sekä turvaköyttä päälleni. Niiden pukemiseen menee 45 astetta kallellaan olevassa jatkuvasti keinuvassa Visit Finland veneessämme lähes 20 minuuttia, vaikka homman tekisi kotona parissa minuutissa. Pääsen lopulta kannelle sysipimeään yöhön. Siellä ei näy kuin muutamista kaidetolpista heijastuva punaisen kompassivalon loiste. Aaltojen pauhun perästä kuulee mutta kaverin sanoja ei. Mastonhuippuvalomme tricolor on jälleen pimeä, olemme todella piilossa (”stealth mode”) ennen kuin saamme kannen ajovalot toimimaan. Vihreä valo ei pala joten lähden vaihtamaan sitä keulakannelle. Vene pomppii ja suolainen vesi ryöppyää mutta lampun vaihto sujuu aika helposti. Sitten vain takakannen nurkkaan takastaagiin nojaamaan turvaköyden varaan seuraavaa tehtävää odottamaan; ohjausvuoro, trimmaus, purjeenvaihto …
Tällainen oli 55 vuotis syntymäpäiväni Biskajan lahdella elokuun alussa 2011. Clipper purjehdus oli alkanut aivan onnettomissa tuulissa ja vielä kierrettyämme Ile d’Ouessantin saaren Ranskan luoteiskärjessä keskiyöllä valtavan majakan napsutellessa valoaan Biskajan myrskyjen kuvaukset tuntuivat kaukaisilta. Aamuyön lepovuoron jälkeen tulikin muutos. Atlantilta lähestyvän rintaman edellä tuulilukemat eivät vielä myrskyrajalle nousseet mutta kyllä aallokko melkoisesti 46 tonnista venettämme heilutteli. Osa miehistöstä sairasti meritautia ja me loput pidimme venettä liikkeessä kahdesti reivatulla isolla ja pienemmillä keulapurjeilla. Koputan puuta kun tähän asti olen aika hyvin merisairaudesta selvinnyt. Yritin tunnin ajan säätää tehdastuoreen Yankee3 purjeen alaliikkiä, mutta lopputuloksena oli vain tehokas aamusuihku. Onneksi on kunnon varusteet ja sisältä päin olin täysin kuiva.
Perunavarastomme levisi köysivarastoon kiinnikeremmien katketessa, ja pahempi seikka selvisi vasta seuraavana päivänä tuulen laannuttua. Ilmeisesti varaston luukun ikkuna oli jäänyt tuuletusasentoon jolloin jokainen aalto toi annoksen vettä varastoon josta se valui pilssiin. Huumorimielellä kuitenkin pumppasimme aamulla vettä ulos, pelastimme muonapussejamme ja heitimme kastuneita spagettipaketteja pois. Aika monta asiaa on näköjään opittava kantapään kautta, osalla kun ei ole mitään käsitystä vene-elämästä ja varustuksesta.
Varmaan tämän vuoksi minusta tehtiin vahtipäällikön varamies. Todellisuudessa meitä nimittäin on kourallinen jotka osaamme ja ymmärrämme purjehduksen kokonaisuuden. Aloittelijoilta kyllä hienosti onnistuu tietyt tehtävät ja oppia kertyy koko ajan lisää, siitä pitää loistava rauhallinen kipparimme Olly Osborne huolen. Vahtivuoroina meillä on illalla klo 19 alkaen 4 tunnin yövuorot ja sitten päivisin 6 tunnin vuorot. Tällä järjestelyllä yöt ovat aina erilaisia ja päivävuoroilla monesti ajetaan sekavahdein jolloin pääsee paremmin tutustumaan toisen vahdin ihmisiin. Tykkään lisäksi päiväunista ja niitä saa otettua sopivasti aina ruoan päälle vahtinsa jälkeen.
Syntymäpäivääni juhlistettiin ainoastaan suklaapatukalla tuona sateisena ja tuulisena päivänä mutta asia korjaantui seuraavana aurinkoisena päivänä kunnon suklaakakun myötä. Parasta oli kuitenkin nähdä molempina päivinä hymyilevät naamat ympärillä. Yhteenhitsautuva miehistö ei olosuhteita valittanut vaan punnersi eteenpäin. Melkoisen monta erilaista syntymäpäivää olen veneellä viettänyt ja kyllä tämä päivä sinne kärkijoukkoon kiilaa.
Lähtijöitä tällaiseen purjehdukseen on monia ja motiiveja yhtä monta. Pallonkiertäjä Paul tokaisee että ”mikäpä ettei” ja aloittaa koko harrastuksen tyhjästä. Aika tekijä hänestä on jo kehittynytkin. Gregillä puolestaan on ollut aiemmin ajatuksena purjehdusammattilaisuus, joten kokemusta on kertynyt. Minä puolestani olen lähtenyt mukaan saadakseni purjehtia, ja sitä on nyt tullutkin tehtyä jo lähes 1500 mailia, ja n. 18.000 edessä. Aika ajoin on koti-ikävä jota onneksi lievittää mahdollisuus yhteydenpitoon veneeltäkin. Olenhan sentään 5 kk poissa yhtä mittaa. Työstä poissa ajatukseni ovat sen verran hyvin että sähköpostin salasanaa piti ihan kaivella muistin lokeroista Madeiralla.
Ensimmäinen viikko on ollut kuin koko Clipper pienoiskoossa. Meillä on tapana pitää puolenpäivän tarinatuokio ja kertoa mukavista ja vähemmän mukavista kokemuksista menneen päivän aikana. Täytyy sanoa, että tyynestä ja tuulesta, vastaisesta ja myötäisestä on saatu nauttia. Oikeastaan jatkuva sade ja kosteus on toistaiseksi pois valikoimasta, Madeirallekin saavuttiin mukavaan +29 keliin.
Kilpailullisesti pärjäsimme ensimmäisessä kisassa loistavasti. Lähdön jälkeen olimme puolivälin porukassa josta pikkuhiljaa hivuttauduimme kärkeä kohti. AIS:lla kantaman puitteissa voimme seurata muita ja saamme positioraportin 6 tunnin välein. Ne ovat tärkeitä taktisia välineitä muita kytättäessä. Joskus jopa oma halssinvaihto taktikoidaan toisen mukaan.
Päiväntasaajan tyyni vyöhyke olikin siirtynyt Englannin kanaaliin. EI voisi olla ikävämpää tunnetta kuin menettää vauhti ja ohjattavuus täydellisesti ja päätyä ajelehtimaan vastakkaiseen suuntaan kuin matkan tarkoitus on! Ankkuriakin käytettiin kahdesti ja kokka vain kohisi vuoroveden kohistessa ohi. Onneksi tuulta sitten löytyi Biskajalta alkaen ihan riittämiin.
Portugalin rannalta Capo Finisterren jälkeen otimme reittivalinnaksemme suoran reitin Madeiralle. Siihen asti olimme olleet lähes koko ajan johdossa mutta GoldCoast Australia otti itäisemmän reitin, sai paremmat tuulet ja painui väkisin ohitsemme. Kaksi viimeistä päivää saimme purjehtia loistavassa purjehdussäässä, parempaa ei juuri voinut hakea. Lämmin meri, lämmin aurinkoinen ilma, myötäistä pohjoistuulta 10-15 m/s ja spinaakkeriajoa kasvavassa myötäaallokossa välillä erilaisia spinaakkereitamme vaihdellen. Kahteen otteeseen minäkin kiipesin puomin päähän avaamaan jalusköyden lukon purjeen pudotusta varten. Upeita kokemuksia joita taatusti tulee vielä lisää.
Madeiralle saavuimme illansuussa luovien pari viimeistä mailia maalilinjalle ylisuurin purjein mutta saivatpahan kuvaajat kunnon kuvaa kun ei meinannut reelingillä edes pysyä menossa mukana. Nyt on vene putsattu ja puunattu, suolalla kostuneet perunat korvattu uusilla ja viimeisiä teknisiä tarkastuksia tehdään. Taas on edessä matka mastoon tricolor lamppua vaihtamaan…
Lähtö kohti Rioa ja Brasiliaa on 12.8. ja perillä siellä syyskuun alussa
