Osa 5 B - Clipper harjoitukset ,level 1 ja 2 - Marraskuu 2010

Ensimmäiset leiriviikot

Osallistuin ensimmäisiin pakollisiin harjoitusviikkoihin (ns. Level 1 ja 2) omalta osaltani marraskuun lopulla. Jokaisen osallistujan on käytävä harjoitusviikot läpi olkoonpa purjehdustausta millainen vaan. Harjoituksiin kuului runsaan vesilläolon lisäksi päivän kurssit ensiavusta, VHF-radiosta, tutkasta ja meripelastautumisesta uimahalliharjoitusten kera. Tarkemmin veneen tekniikka yms. jäi kyllä vielä kokematta mutta kansityöskentely tuli sitäkin tutummaksi.

Hämmästyttävää oli huomata, miten täysin noviisit henkilöt oppivat purjehduksen ja veneessä olemisen perusasiat lyhyessä ajassa; jotain merkillistä siis Clipperin koulutusajatuksessa siis on. Porukat laitetaan suoraan töihin ilman mitään teoriaopintoja. Pitäisiköhän tätä kokeilla omillakin purjehduskursseilla. Mekin lähdimme ensipurjehdukselle vasta illan pimetessä; melkoinen aloitus siis niille jotka ensi kertaa purjehtimaan lähtivät. Kertaakaan eivät kuulemma koulutusveneet ole jääneet rantaan kovien kelien vuoksi. Tämän selittää osaltaan kyllä niiden koko ja merikelpoisuus; veneet kun ovat 30 tonnia painavia. Solentin lahti on myös pahimmilta Atlantin myrskyiltä suojassa Wightin saaren takana. Toisaalta hiljaisella tuulella tuntui että riittääkö vauhti edes käännökseen.

Meitä mahtui harjoitusveneisiin melkoinen joukko erilaisia persoonia. Kansallisuuksia oli edustettuna kymmenkunta ja normaalin jakauman mukaan lähes puolet naisia. Muutamalla ei todellakaan ollut purjehduskokemusta juuri muuta kuin jonkun veneen kannella käynti. On metka tunne kun parikymmentä toisilleen täysin tuntematonta ihmistä laitetaan yhteen viikon ajaksi. Yksityisyyttä ei juurikaan ole, miehet ja naiset nukkuvat samoissa tiloissa, oma paikkasi tavaroille on punkkasi yhteydessä ja kaikki muu jaetaan yhteisöllisesti. Raaka aloitus kyllä karsii heti ne jotka jotain haavekuvia ovat tästä elätelleet. Jokainen meidän veneestä oli harjoitusviikkojen jälkeen kyllä ehdottomasti sitä mieltä että näin mennään. Kylmyys ja katosta jatkuvasti tippuva vesikään eivät tunnelmaa latistaneet (Englannissa vuoden loppu oli kylmin lähes 20 vuoteen). Lattialla säilytettävät purjeet ja niiden yli hyppiminen tuntuivat tosin purjeistaan huolehtivalle sielulle sydäntä raastavilta, mutta vahvoille ja raskaille purjeille (11 kpl) ei yksinkertaisesti ole muuta säilytyspaikkaa…

Omaan hyvän englannin puhe- ja kirjoitustaidon, mutta melkoisen lujille jouduin murteiden sekamelskassa. Brittien lisäksi omia murteitaan soppaan toivat jenkki Lisa, etelä-afrikkalainen Desmond, brasilialainen Fabio, skotti Robin, sveitsiläinen Rito ja ihan omana murteenaan Adrian Liverpoolista. Lisäksi jouduin opettelemaan kaikki veneen osat ja välineet osittain tuntemattomilla termeillä, joten haastetta riitti. Ei siis ihme, että Riton kanssa olimme joskus huuli pyöreänä mitä seuraavaksi. Kahden viikon aikana kielitaito kyllä mahtavasti tuollaisessa kylvyssä kehittyy ja sen huomaa siitä, kun alkaa ymmärtää kipparin vitsejä.

Ensimmäinen viikko purjehditaan Clipper60 veneillä, jotka ovat pienempiä ja ”helpommin” hallittavia kuin aidot 68-jalkaiset Clipperit. Kyllä niilläkin tuntuma syntyi ja perusasiat tuli hyvin opittua. Varsinaisena harjoitteluveneenä meillä oli Cape Breton Island Nova Scotia, jossa kyllä näkyi jo käytön jäljet ja parit pallonkieerot. Onneksi kaikki veneet käyvät talven aikana kunnostusohjelman joten eiköhän puutteet saada korjattua. Vaikeinta itselleni oli tottuminen suuren veneen mittasuhteisiin. Köydet olivat vahvoja, paksuja ja kankeita, purjeet isoja ja painavia, veneen liikkeet hitaita ja rauhallisia jne. Jo pelkään Yankee-purjeen kannelle tuomiseen tarvitaan 5-6 henkilöä ja paikoilleen etustaagiin laittamiseen 3 henkeä. Ilmankos sain hartiani kipeiksi kahden viikon ”työleirillä”, vaikka hyvässä kunnossa itseni aina olenkin pitänyt.

Parhaat purjehduskokemukset tulivat heti ensimmäisinä purjehdusöinä. Kelpo tuulessa täysikuussa kohti kesän 2012 olympiapurjehduskaupunkia Weymouthia purjehtiessa pääsi kunnolla nauttimaan aavan meren vapaudesta. Takaisin tultaessa vastaavasti oranssinpunainen kuu nousi Kanaalin toiselta puolen Ranskan rannikon yltä hymyillen meille aivan selvästi. Pimeydessä suoritettu keulapurjeen vaihto ns. kilpataktiikalla onnistui aloittelijoilta aika mukavasti ja antoi hyvää itseluottamusta itse kullekin – tässähän ihan osataan. Hieno kokemus oli myös kunnon ”myrsky” kun saimme sadetta, sumua ja tuulta lähes 20 m/s todeten Clipper veneiden merikelpoisuuden.

Projekti jatkuu osaltani toukokuussa jolloin vappuna osallistun miehistötapaamiseen ”Crew Allocation Day” saaden tietää kenen kipparin veneessä ja millaisen miehistön kanssa lähdetään. Osallistun purjehdukseen heti sen alusta lähtien ja aion olla mukana myös varusteluvaiheessa oppiakseni kaiken mahdollisen veneestä. Jäljellä ovat myös viimeiset harjoitusviikot touko-kesäkuussa ja ne tapahtuvat muutamien päivien avomeripurjehduksina oman kipparin ja suurelta soin oman miehistön kanssa. Toivottavasti odottavan aika ei käy liian pitkäksi..

Suomesta osallistuu vuoden 2011-12 kisaan tietojeni mukaan 5 henkilöä ja pidämme kokoontumisen vuoden 2009-10 Team Finland kippari Eero Lehtisen kanssa. Kaikenlainen tiedonvaihto keleistä, olosuhteista, varusteista jne. on varmaan paikallaan, sillä ennakkovarustautuminen on tuiki tarpeellista vaikka koskaan et voi etukäteen tietää mitä tapahtuman pitää. Kunhan veneessä kestät sillä putoaminen laidan yli on kielletty!

Osa 5 - Clipper training level 2 - November 2010

The chilly November weather in England during my training reminded me of my late season sailing back at home in Finland: Ice laden pontoons in the morning, slippery decks during the first week and the next they were snow covered. Luckily I got a flight back home just before Gatwick Airport closed. Although I’m used to the cold, the dampness made its own extra tricks for surviving.

My two weeks of training took place back-to-back and I must say that after the second week I now know what life and sailing on the Clipper 68s will be like. Prior to starting the training, I had doubts in my mind about how the training would turn total novices into sailors in a week or two.

I have sailed for decades (mostly in the inland waters of Finland and also crossing the Atlantic) and have been a sailing instructor for last three years. You have to believe how totally amazed I was to see total strangers build up a team, learn the basics of sailing, start working together, do their duties without complaints and make the boat go!

The first sailing session took place in darkness as we went out to sea late at night, what a start! All that counts is the attitude and after these weeks we all were more definite that this is what we want to do during the race as well.

Thanks to my skippers Mat and Adam, their first mates Emily and Flavio, and my fellow sailors Desmond, Adrian, Catherine, Mandi, Graeme, Doug, Jen, Tom, Rob, Neassa, Dan, Johnny, Kevin and Neil followed with John, Lisa, Fabio and Reto (these four tolerated me both weeks), I was able to have great sailing weeks.

The most demanding part of the training for me was understanding how everything works on a big boat. Being used to doing lots of manoeuvres singlehanded on my own boat, you suddenly realise it takes five or six people to drag the Yankee sail to its place and at least three people to set it up. You understand the forces when you get hit on your leg by a swinging staysail sheet. English is not my native language and this sometimes caused me problems to fully understand what was going on, and learning all the terms in English will be my study lessons over the winter. It did not make it any easier while listening to the accents of Scotland, Ireland and Liverpool!

On the third day we went out of the Portsmouth Harbour area to experience what a Force 8 gale feels like. Reefed down to a third reef and having only the storm sail up was probably not what we might have had up in race conditions but that gave us a strong feeling that these boat are ones you can rely on in any circumstances.Best moments of my training were the night sails.

Then heading towards Portsmouth under a full moon I was standing on the upper side of the deck holding the shroud and leaning towards the wind: a feeling of real sailing. On another night we were heading towards France as the orange-red moon rose and it was really smiling at us. Changing the headsail with racing style being as a bowman during that moonlit night was really a memorable experience.The cold weeks gave me a good lesson of how to prepare for the real race. For the two week period I had enough good equipment, but when you are out on the ocean, you cannot dry your boots and gloves on the top of the hot water pipes, as I did at the toilet of the Cowes Marina.As the lakes and seas along the coast of Finland are frozen during the winter, all I can do is dream about May and my Levels 3 and 4. Meanwhile I can have a feeling of water around me only when going ice-swimming with air temperatures being -27 ⁰C but the water being 27 degrees warmer!

Article on Clipper pages about level 2 training

Osa 4 – Level 1 ja 2 Training, 13-28.11.2010

Tätä lukiessasi ja seuran kokoontuessa syyskokoukseensa harjoittelen pakollisia kuvioita Solentissa, Portsmoutin edustalla, Gosportin ollessa Clipper laivueen kotisatama. Jokaisen osallistujan on lähtökohdistaan huolimatta osallistuttava 4 viikon koulutusjaksoon,  jossa korostetaan etenkin turvallisuusajattelua, samalla opetellen kyseisen veneen hallinta, varusteet, toiminta jne. Samalla testataan henkilön soveltuvuus ja sopeutuvuus tällaiseen projektiin. On niillä vielä mahdollisuus lempata minut täysin ulos...

Kymmenvuotiaana alkanut purjehdusharrastus saavuttanee nyt jonkinlaisen kulminaatiopisteen; joko lopullisesti kyllästyn aaltojen olemukseen tai meri vie miehen mennessään. Kun pirulle antaa pikkusormen vie se koko käden.

Tapasin Tampereella projektiin osallistuvan Tomin ja sain häneltä hyviä vinkkejä treeniviikkoja varten. Mielenkiintoisia viikkoja odotettavissa edessä.




Purjehdusterveisin
Pekka Granroth s/y Kuutti
Pekka.Granroth@savonia.fi    puh: +358 44 785 6941

Osa 3 – ennakko valmistelut vuosi ennen lähtöä

Kun päätös osallistumista oli tehty ja hyväksyntä tullut, alkoivat valmistelut. Kesän 2010 purjehduksiin tämä ei vielä paljon vaikuttanut ja 80 päivää tuli ennätyskuumana kesänä lokikirjan merkintöjä. Jo keväällä olin ottanut työnantajalta selvää vuorotteluvapaan pitämisestä jasyksyn koittaessa alkoi myös rahan hankinta. Parilla ylimääräisellä työllä saan kasaan osan kustannuksista, osa on säästöjä ja osaan olen onnistunut saamaan tukun sponsoreita – logot ohessa. Budjetti on punta/ maili joten maksettavaa riittää. Katsotaan joutuuko tässä pankkiirin puheille...

Kuopion Pursiseura – koulutustukea (aionhan suorittaa RYA Offshore ja Ocean tutkinnot)
Savonia AMK – oma kotipesä auttaa monessakin asiassa, toivottavasti suoralla rahallakin
Teho-Posako –aurinkopaneelit eivät ihan vielä korvaa purjeita eteenpäin menossa
Petritex – paita ja solmio tyylin tekee valtamerilläkin
Savon Kuljetus –kuljettaa mitä vaan vaikka purjeveneitä
FinnStyle - Find modern Finnish design at www.FinnStyle.com
Nostokonepalvelu – nostaisi varmaan nämäkin veneet (vaikka painavat 30 tn.)
Seikkailukeskus hoitaa varustehuollon (makuupussit, hanskat)
CityOptiikka varustaa miehen kunnon aurinkolaseilla
Luurankoiset tekisi varmaan upean luurangon valaasta jonka matkalla pyytäisimme
Vene-lehti , juttua kirjoittamaan

Paljon on joutunut erilaisia järjestelyjä tekemään jotta matkaan pääsee mutta kun on motiivi kohdallaan ei mikään homma ole ollut liian hankala. Aika ajoin tosin miettii mihin hulluun tässä oikein lähtee, mutta se ajatus onneksi katoaa melkein saman tien tultuaan...

Osa 2 – kuinka siihen sotkeuduin

Englanti – Espanja – Rio – Kapkaupunki – Australia , n. 15.000 mailia aavaa valtamerta 4 kuukauden ajan... Syksylle 2011 ei minun tarvitse muuta ohjelmaa enää etsiskellä.

Tuolla Atlantin ylityksellä huomasin tykkääväni merielämästä, aavasta merestä ja vaihtelevista tilanteista. Tylsää ei ollut kuin tyynellä koneella jurratessa. Huomasin tulevani hyvin toimeen muiden kanssa ahtaissa oloissa, pystyin nukkumaan kelissä kuin kelissä ja nautin valtameripurjehduksesta. Ruisleivän leipomisesta tuli spesialiteettini...

Löysin veneessä lehden., jossa kerrottiin BOAC maapallonkierrosta, myöhemmin luin SacLe Jollan purjehduksista, ja jotain kautta törmäsin Clipperiin www.clipperroundtheworld.com.

Puntaroin asiaa talvella 2009-2010 , otin asiasta selvää ja keskustelin siitä kotona. AnnaLiisan kommentti oli ”Mene ilman muuta nyt, joka vuosi kuitenkin vanhenet”. Niinpä päätin että NYT eikä SITKU, elämästä edessä kun ei koskaan tiedä. Venemessuilla 2010 helmikuussa jututin Clipper rekrytoijaa David Cusworthia, maaliskuussa laitoin hakemukseni sisään ja kesäkuussa minut hyväksyttiin joukkoon. Alkoivat maksut, rahan keräys ja valmistelut. Kaikki tähtää elo-joulukuuhun 2011 Clipper Round the Word 2011-2012 purjehduksen kolmeen ensimmäiseen osuuteen Englannista Australiaan.

Kisahan on 68 jalkaisilla raasereilla (10 kpl) purjehdittava  maailmanympäripurjehdus, jossa veneitä kuljettavat ammattikippareiden johdolla osin vaihtuvat eri kansallisuuksia edustavat amatöörimiehistöt. Veneet sinänsä ovat yhteistyökumppaneiden nimissä mutta miehistöt (yhteensä n. 450 henkilöä) edustavat mitä moninaisimpia maita, yhteisöjä, kulttuureita, työpaikkoja, ammatteja jne. Kerrallaan veneessä on 15-18 hengen miehistö, joista osa purjehtii pallon ympäri, osa yhden tai useamman osuuden.

Osa 1 – kuinka kaikki alkoikaan

Vuoden 1966 talvi, Presidentinkatu 35:n autotalli, Tekniikan Maailman rakennussarja ”Optimistijolla” tarvikkeineen ja piirustuksineen, sekä isä ja poika. Siitä se alkoi.

Edesmennyttä isä-Villeä minun on kiittäminen tästä harrastuksesta. Suvussani on toki Pohjanmaalla ollut veneenrakennusperinteitä ja Janne-setäni oli siellä pienen veistämön omistaja, mutta ei ne vielä Swaneja ja Balticeita silloin rakentaneet vaan keskittyivät lähinnä kalastajien veneisiin.

Petteri jolla valmistui ja sillähän sitä opeteltiin purjehduksen alkeita Rääpysjärven lätäkössä, Kuopion Pursiseuran Iivarinsalon junnuleirillä sekä Sorsasalon ja Tikkalansaaren edustalla. Saimaa Ranking kilpailuissa sijoituin peräti sijalle 7, kunnes kasvoin ulos jollasta ja kevyemmät kaverit menivät aina edelle. Olisi joskus kisassa oikein roikkumistuuli niin katsottaisiin, tuumiskelin.

Vaikka usein keskusteltiin OK-jollasta, Viklasta, Windmillistä jne. jostain syystä sellaista ei koskaan tullut perheeseen hankittua. Tilanteen kuitenkin ”pelasti” vaihto-opiskeluvuosi Yhdysvalloissa, sillä siellä pääsin 17-18 vuotiaana purjehtimaan CapeCodin vesille Atlantille Yhdysvaltain itärannikolla. Olin myyty. Pääsin palaamaan noille vesille 35 vuoden kuluttua ja vieläpä tapasin silloisen isukkini ja isoveljeni.

Välissä oli opiskelu ja perheen perustaminen jolloin purjehdus jäi lähinnä muiden veneillä tehtäväksi satunnaiseksi seilaamiseksi mutta piti kipinää yllä. Viimein vuonna 1992 hankimme kimppaveneeksi Tavastien perheen kanssa 27 jalkaisen Guy27:n , jolle annettiin nimeksi ”TeeGee”. Kimppavene oli hyvää harjoittelua ja yhdessä niin kustannukset kuin työtkin puolittuivat. Meillä oli käytössä vuoroviikot perjantaista klo 12 alkaen ja kesälomilla toinen perhe ajoi veneen jonnekin, jonne toinen saapui autoillen. Kätevää ja toimivaa. Monta vuotta menimme näin kunnes talvella 1998 ostin Hämäläisen Joken ”Marun”, 27 jalkaisen FE83:n joka lasten ristimänä sai nimen Kuutti. Heti ensimmäisenä kesänä AnnaLiisan ja lastemme Jannen ja Katrin kanssa seilasimme 6 viikkoa putkeen – kesänä jota monet sanoivat kylmäksi ja märäksi. Meillä oli kyllä 3 ensimmäistä viikkoa pelkkää myötäistä. Sittemmin veneen käyttöpäivät kesäisin ovat pyörineet 50-80 välillä joten oma vene on kyllä enemmän kuin tarpeen. Kuutti on nykyäänkin oikein sopiva yksin- ja kaksinpurjehdukseen ylilaivakoira Onnin kanssa ja mahtuu 12 metrin mastollaan aika monien siltojen alta. Ylilaivakoira on muuten ansainnut tittelinsä opittuaan toisena vuonna vaihtamaan istuinkaukalossa olinpaikkaansa nurkasta nurkkaan komennolla ”kääntyy”.

Vuosina 2001-2004 olimme kesäisin s/y Erican kyydissä Suomenlahdella harjoittelemassa meripurjehdusta mm. Tallinnan reissun muodossa. Erica omistajinaan Kari Harju ja Arja Viitapuro on käynyt jo Karibialla ja varmaan suuntaa vielä pallon ympäri...

Vuosina 2004-2006 osallistuin koulun opiskelijaryhmien kanssa Ranskassa pidettävään opiskelijapurjehdukseen Edhec Cup. Ranskalaiset vaihto-opiskelijat sen ensimmäisenä vuonna järjestivät ja pari kertaa sen huhtikuussa vedin sitten itse. Mahtavaa kevätpurjehdusta kauden avaamiseksi. Noissa projekteissa s/y Kuutti oli ensimmäisen kerran mukana Kallavesj messuilla yleisölle tutustuttavaksi tavallisena perjepurjeveneenä.

Viimeisenä seitsemänä vuonna olen ollut tukikohdassamme Jänissalossa 5 kertaa ensimmäinen vene ja kerran (vuonna 2007) on kausi avattu jo huhtikuun puolella, välillä jäälauttoja tosin väistellen. Viime kesänäkin sain täyteen sen 80 päivää lokikirjaan, mutta satasen rikkominen vaatisi jo koko kesän veneessä asumista. No kun ennätyskuumana kesänä 2010 piti käydä vielä tytär Katri saattamassa avioon ...

Vuonna 2008 innostuin osallistumaan seuramme koulutustoimintaan ja suoritin purjehduksenohjaajan pätevyyden. Kolmen pidetyn kurssin jälkeen pätevöidyin opettajaksi ja tarkoitus olisi jatkaa vielä eteenpäinkin. Englannissa olisi tarkoitus suorittaa Royal Yachting Association:n (RYA) Offshore ja Ocean Master pätevyydet.

Kesällä 2009 osallistuin pisimpään tähänastiseen purjehdukseen; 4137 mailia Yhdysvaltojen itärannikolta Portlandista Azorien ja Gibraltarin kautta Atlantin yli ja edelleen Italiaan Sardiniaan. Kyseessä oli 43 jalkaisen Balticin ”Passepartout” kotiuttaminen Atlantin ”oikealle” puolelle seitsenhenkisen savolaismiehistön kanssa.

Ja siitä se meno sitten alkoi ....  eli siirry osaan 2